sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Fretti huone

Olen aikasemmin kertonut haaveistani omaa fretti huonetta kohtaan. Välillä pelkäsin saammeko asumisjärjestelyt toiminaan niin, että on mahdollista saada freteille oma huone. Aidattu tila oli myös yksi vaihtoehto, mutta mielestämme huone palveli meitä paremmin. Huoneeseen saa kaikki fretti turvallisesti, eikä tarvitse pelätä, että fretit hyppivät ylitte väärälle puolelle, kun emme ole kotona. Muutimme elokuun alussa n. 57-58 neliöiseen kaksioon, jossa on iso olohuone. Saimme samaan huoneeseen mahdutettua olohuoneen sekä makuuhuoneen, joten näädät saivat asunnon ainoan makuuhuoneen käyttöönsä. (Kyltti on ostettu kärkkäiseltä, ja se löytyy keittiön oven yläpuolelta, näätähuoneen puolelta). Jätä kommenttikenttään kommenttia, mitä pidät meidän fretti huoneesta:) Kertokaa myös millaisia järjestelyjä teillä on eläimien varalle.

  • Pää ovelta katsottuna huonetta. Otimme tästä kohtaa oven kokonaan irti, ja asensimme portin.Portista voin tehdä oman kirjoitukseni myöhemmin. Tästä katsottuna näätte suoraan oven jossa on ikkuna, se vie lasitetulle parvekkeelle. Vasemmalla puolella on naulakko, jossa säilytämme valjaat ja hihnat. Oikealla puolella on ovi josta pääsee keittiöömme, sitä emme kuitenkaan käytä. 
  • Tämä kuva on otettu parvekkeen ovelta. Hyllyn seinämällä on ovi, joka vie keittiöön. Ja suoraan pelletti laatikon edessä on kaappi, jossa säilytämme frettien vilttejä, nameja tms.
  • Keittiön ovelta katsottuna kulma. Patteria koristaa ihana vaaleanpunainen patteri peti. Seinämällä näkyy ystäväni Hannan papan tekemä sänky, josta olemme vetäneet putken. (Putki on ostettu k-raudasta, peltosalaoja putkea.)

 Hylly on Ikeasta. Siinä on tarkoitus pitää koriste-esineitä ja palkintoja. Nuo kaksi tikkua ovat tuoksuja. Mietin pitkään miten saisin ruusukkeet edes jotenkin huoneeseen esille. Mitään kummoista taulua ei ollut järkevä ostaa, joten päädyin juuttinaruun. Oskarin vihreä-keltainen ruusuke oli myös tarkoitus laittaa narulle, mutta siitä lähti hakaneula irti joten jouduin teippaamaan sen hyllyyn kiinni. Kakkalaatikon olemme ostaneet myös ikeasta, ja sitä on osattu todella hyvin käyttää. Kilppari peti-tunneli on tori.fistä, ja mökki ostettu Amelian sijoitus kasvattajalta käytettynä. Lampaantalja on Tomin vanha, ja frettien ehdoton lemppari. Matot olemme ostaneet kärkkäiseltä.
 Mökin nurkasta katsottuna huone näyttää tältä. Kulmassa oleva peti on saatu Amelian sijotus kasvattajalta, tykkään juuri tuosta pedistä erityisen paljon sillä se on iso ja muhkea. Putki menee pedin taakse. Ferret nationin ostin käytettynä (30e) eräältä entiseltä fretti harrastajalta. Häkki on tarkoitus tulevaisuudessa maalata matta mustalla. Tarkoitus oli alunperin tuoda häkki huoneeseen vasta maalauksen jälkeen, mutta varsinkin sisäelimien syöminen oli ilman tuota häkkyrää todella sotkuista. Häkki on muuten aina auki. Jostain syystä kuvaus aikana ylä ovi on auki, mutta yleensä nuo ovat kiinni. Ja portaiden puoleinen ala ovi on auki. Häkin riipparit ovat yhtiä lempi nukkumapaikkoja. Tuon vaaleanpunaisen nukkuma riipparin Ramonen voitti Tammerferretissä, ja se oli todellinen lottovoitto meidän huoneelle. Toiveenani oli sisutaa huone harmaalla ja vaaleanpunaisella. (Tämä projekti on hieman vielä keskeneräinen). Patteri peti on myös Tammerferretin voittoja (ei tosin meidän), ostin tämän sfl sivuilta kun Wera myi heille turhia juttuja pois. Häkin alapuolella on pallomeri, jossa on tällä hetkellä hieman muutakin. Laatikko on ostettu ikeasta, ja pallot saatu Hannalta. Pallomeri tulee käyttöön kunhan saamme ostettua siihen enemmän palloja. Tyhjälle seinälle on tulossa kuvia näädistä, odotan kuvien saapuvan ifolorilta alkuviikosta.







4 kommenttia:

  1. Ihana huone! Hyppiikö otus ihan mielellään tuon WC-lootan reunojen yli? :) Ostin justiin pissalaatikot tulevalle fretille, ja mietin pitäskö niitä reunoja nyt leikellä vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Alunperin suunnittelin, että leikkaisin laitoja hieman, mutta se sitten unohtui muuton yhteydessä. Tällä hetkellä käytössä on vain tuo ikean sängyn alus laatikko, sekä häkissä oleva kulma wc. Kaikki käyttävät laatikoita tosi hyvin, eniten tietysti tuota isoa. (en muista koska viimeksi olisin kakkoja lattioilta siivoillut:) Pääsevät hyvin yli niin isommat urokset, kun pieni tyttökin. Toki jos näyttää teillä siltä ettei meinata päästä, niin jostakin kohti voi palan leikata irti :)

      Poista

Hyvällä maulla kirjoitetut risut ja ruusut, sekä kysymykset ovat tervetulleita !