torstai 30. maaliskuuta 2017

Hyvää syntymäpäivää rakas Aava


Eilen meidän pieni pastelli neiti Aava täytti vuoden. Harmikseni olin eilen ilta-asiakaspalvelussa koulussa, ja tämän kirjoittaminen jäi nyt tälle päivälle.
Vuosi on mennyt todella nopeasti, vasta tämä pieni neiti syntyi ja teimme kuumeisesti päätöksiä (tai ainekin niin uskottelin itselleni, vaikka melkein jo tiesin lopputuloksen :D) olisiko meillä tilaa vielä toiselle tytölle. Asiaa ei auttanut Amelian kevät riennot, kun pääsimme tapaamaan tämän pentueen muksuja jo heti pienestä pitäen. Päätökset tehtiin, ja niin alkoi pikku neidin kotiintulon odotus. Aava on meidän freteistä ensimmäinen, jonka elämää olemme päässeet seuraamaan ihan pienestä pitäen. (Koda ja Amelia kun eivät ole syntyneet Suomessa). 
Aava on alusta alkaen ollut kunnon pusuneiti, jo ensimmäisitä päivistä saakka kieli on liponut, ja neiti on käyttäytynyt varsin hyvin. Aava on ollut koko ajan se porukan pieni suloinen vaava, joka ei koskaan kasva aikuiseksi. Mutta kevät on tehnyt tempauksensa ja hormoonit jyllänneet, pehmeän suloisen kuoren alta on tullut esiin myös uusia, erillaisia piirteitä.
Vuoteen on mahtunut niin paljon erillaisia tunne tiloja, etten pysty edes käsittämään. Onnenkyyneliä surua, huolestuneisuutta, uuden oppimista, iloa, mutta päällimmäisenä rakkautta ja kiitollisuutta siitä, että olen saannut näin hienon persoonan osaksi perhettämme.
Huolta, surua ja itkua on tuottanut Aavan liikkuminen viime vuoden puolella, jonka vuoksi otimmekin tytöltä röntgen kuvat, joista ell ei löytänyt mitään suuria muutoksia. Olin todella huolissani, ja mietin päässäni monia kysymyksiä. Nyt kuitenkin tilanne on hyvä, ja neiti on alkanut leikkimään sekä touhuamaan todella paljon. Eihän tuo mikään ketterin neiti ole, mutta ei ole myöskään kaikki Aavan sisaretkaan. (Eikä iskä, selvästi isin tyttö)
Olen huomannut, niiden kaikkien itkujen ja huolen tuonneen myös hyviä asioita. Aavasta on tullut todella erityinen fretti minulle. En voi sanoin kuvailla sitä kiitollisuutta, rakkautta ja onnea mitä tämä pieni kärppä saa joka päivä tuntemaan.
PS. Postauksen kuvat ovat Aavan vauva kuvia. Uusia kuvia löytyy Instagrammista @naataklaani







1 kommentti:

  1. En kyllä ehkä kestä. Hellyttävä ja todella suloinen neiti. Toivottavasti elämä tyttösen kanssa on pitkä ja terve - alun haasteista huolimatta.

    VastaaPoista

Hyvällä maulla kirjoitetut risut ja ruusut, sekä kysymykset ovat tervetulleita !